ニュース
Roomalaiskatolisen kirkon seuraavan johtajan eli paavin valinta alkaa tänään Vatikaanissa. Uudesta paavista äänestetään ...
Yhdysvaltain ja Kiinan edustajien on määrä tavata Sveitsissä tällä viikolla. Yhdysvallat ja Kiina ajautuivat tänä keväänä ...
Liikkuminen on selvästi muita yleisempää lapsilla ja nuorilla, joiden perheet ovat korkeassa sosioekonomisessa asemassa.
Intia on tehnyt ohjusiskuja Pakistanin hallinnoimalle alueelle Kashmirissa. Asiasta kertoo Intian hallinto, jonka mukaan ...
Jos ennuste pitää kutinsa, rakennusalalta kuuluisi pitkästä aikaa myönteisiä uutisia Suomessa. Alan arvonlisäys supistui ...
Alkoholisairaudet, vakavat mielenterveysongelmat sekä tuki- ja liikuntaelinten sairaudet ovat edelleen yleisimpiä Itä- ja ...
Kanadan pääministeri Mark Carney kertoo, että hän on kehottanut Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia lopettamaan Kanadan ...
Saksan hiihtoliitto DSV kaavaili hakevansa pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisojen isännöintiä vuodelle 2033, mutta haku ...
Jääkiekon MM-suosikkeihin jälleen kerran vahvasti lukeutuva Kanada pelasi tiistai-iltana toisen ja samalla viimeisen ...
Eurojackpotin perjantain arvonnan (kierros 19/2025) oikea rivi on 1, 21, 22, 46 ja 49. Tähtinumeroiksi arvottiin 9 ja 10.
Ukraina ei aio iskeä Moskovaan voitonpäivänä, sanovat ukrainalaiset viranomaiset. Toisen maailmansodan päättymistä ...
Kiteen Pallon taival Superpesiksessä vuosimallia 2025 lähti liikkeelle tiistaina viime kauden hopeajoukkueen Manse PP:n ...
現在アクセス不可の可能性がある結果が表示されています。
アクセス不可の結果を非表示にする